HM yogan tarina

Liikunta ja ilmaisu on ollut elämässäni aina, olen lapsesta aikuisuuden kynnykselle asti harrastanut kilpatasolla taitoluistelua ja kun luistimet jäivät naulaan, siirryin tanssin upeaan maailmaan. Olen yli kymmennen vuoden ajan tanssinut ja kilpaillut show- ja hiphop-painoitteisia lajeja. Lisäksi olen ollut pitkään harrastajateatterin toiminnassa mukana. 

Jooga tuli elämääni noin 10 vuotta sitten, kun tanssijana mielenkiintoni heräsi astanga joogaan. Astanga on joogatyyleistä fyysisesti vaativin ja tukee todella hyvin tanssijan kehonhuoltoa, lihaskuntoa ja lihasten venyvyyttä. Ei tosin kulunut kovin pitkää aikaa, kun hyvän opettajan ansiosta huomasin, että jooga on niin paljon muutakin, kuin matolla hikoilua. 

Haaveilin useamman vuoden joogaopettajan koulutuksesta, mutta sellaista ei ollut lähiseudulla tarjolla, enkä kolmen pienen lapsen äitinä voinut mihinkään kuuden viikon retriitille noin vain lähteä. Kun Alma Charya teacher training (Amanda Holmström) tuli Vaasaan kesällä 2020, tiesin että nyt tai ei koskaan! Onneksi menin. Jooga oli jo pitkään ollut osa elämääni, mutta olin joogannut “vain” matolla. Koulutuksessa opin, että joogaa on hyvä harjoitella matolla mikroympäristössä, mutta on vielä parempi, jos sen kaiken voi ottaa mukaansa matolta lähtiessä. Se miten olemme matolla kertoo miten olemme elämässä. Jooga ei ole vain jumppaa – se on liikettä, hengittämistä, meditointia ja ennen kaikkea rakkautta ja lempeyttä.

TRE menetelmä on myös tullut tanssin ja teatterin kautta tutuksi, sillä useat tanssijat ja näyttelijät purkavat tärinärentoutuksella jännitystä joko ennen esitystä tai esityksen tuomia kehollisia kuormituksia esityksen jälkeen. Suoritan tällä hetkellä TRE ohjaajakoulutusta ja odotan innolla mitä kaikkea tärinän vapauttavasta maailmasta vielä avautuu!

Työntäkää toisianne eteenpäin!

Tuntematon ruuhkabussin kuljettaja